Talvisota alkoi marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen. Ruotsin hallitus sanoutui välittömästi irti sotilaallisista toimista Suomen rinnalla välttääkseen suursotaan joutumisen; vielä helmikuussa 1940 Ruotsin pääministeri Per Albin Hansson selitti hallituksen kantaa, jonka mukaan säälistä ja auttamisen halusta huolimatta Ruotsin on ensisijaisesti ajateltava itseään. Ruotsin kansalaisten keskuudessa talvisota oli herättänyt valtavan innostuksen auttaa Suomea. Ruotsin työväen amma-tillisen keskusjärjestön (Land-organisationen, LO) puheenjohtaja August Lindberg totesikin Suomessa vierailunsa jälkeen tammi-kuussa, että ”lukuun ottamatta pientä, merkityksetöntä kommu-nistiklikkiä Ruotsissa vallitsee yksimielisyys siitä, että Suomea on autettava”. Hän myös totesi Karjalan kannaksen Mannerheim-linjan olevan lähinnä merkityksetön ja rajallinen myytti. Suomen miespuolinen väestö ikäluokissa 20-47 oli rintamapalveluksessa ja lähes 200 000 naista otti osaa puolustustöihin niillä paikoilla, joilla he kykenivät miehiä korvaamaan; työvoimapula oli valtava paitsi sotateollisuudessa, myös kaikilla elinkeinoelämän alueilla. Ymmärrettyään käytettävissä olevan, vähäisen työvoiman raskaan taakan mm. sotavahinkojen korjaamisessa ja linnoitustöissä, hän esitti ajatuksen uuden puolustuslinjan rakentamisesta Ruotsin avustuksella. Tällöin suomalaisia miehiä vapautuisi armeijan käyttöön.

 

Talvisodan jatkuessa LO ja Ruotsin Työnantajajärjestö (Svenska Arbetsgivareföreningen, SAF) päättivät tukea Suomea taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Näiden järjestöjen aloitteesta muodos-tettiin Komitea työavun hankkimisesta Suomeen, luvaten samalla tuhansia siviilityöntekijöitä ja kalustoa uuden puolustuslinjan rakentamiseksi. Komitea perusti tätä varten Ruotsin Työjoukon (Svenska Arbetskåren, SAK). Ympäri Ruotsia avattiin värväys-toimistoja työvoiman rekrytoimiseksi ja ensimmäinen, runsaan 300 miehen joukko, lähti Ruotsista 6. maaliskuuta 1940. Vaikka Ruotsin hallitus ei siis halunnut osallistua sotatoimiin Suomen rinnalla, se antoi apua Suomelle luottojen, tavaroiden, sota-kaluston ja raaka-aineiden muodossa. Näihin kuuluivat mm. 84 000 kivääriä, 450 konekivääriä, 340 konepistoolia, 85 panssarin-torjunta-asetta, 90 kenttätykkiä sekä 100 ilmatorjuntatykkiä am-muksineen. Lisäksi toimitettiin 278 000 kranaattia, 900 miinaa, 32 lentokonetta, 500 syvyyspommia, kangas- ja varustemate-riaalia seitsemälle divisioonalle sekä 50 radioasemaa. Ruotsi myös lahjoitti suuret määrät paloöljyä, bensiiniä. koksia ja hiiltä. Talvisodan loppuvaiheessa Suomi sai avukseen runsaan 8000 ruotsalaismiehen muodostaman vapaaehtoisarmeijan.

 

SAK:n ammattitaitoinen työnjohto mahdollisti rakentamisen aloittamisen heti, Fred Hansenin toimiessa päällikkönä. Alku-peräinen SAK:n tehtävä oli 15 kilometrin mittaisen linjan raken-taminen Säkäjärven ja merenrannalla olevan Ravijoenlahden väliin. Linnoitustöitä jouduttiin järjestämään uudelleen väli-rauhan aikana; lopullinen SAK:n työalue oli 18 kilometriä pitui-nen linja välillä Siikasaari-Säkäjärvi ja tästä puolustuslinjasta tuli osa Salpalinjan linnoitusketjua. Enimmillään ruotsalaisia työ-miehiä oli noin 1000 ja heidän yhteenlaskettu työmäärä oli 2 300 000 työtuntia. Mukana oli myös 240 norjalaista. SAK:a täyden-nettiin kesän aikana suomalaisella henkilöstöllä ja sen vahvuus oli syksyllä 1940 likimäärin 6000 miestä. Ruotsalaisten mukanaan tuomat työkoneet, kalusto ja ajoneuvot jäivät Suomeen ruotsa-laisten palattua kotimaahansa pian sen jälkeen, kun Neuvosto-liitto hyökkäsi Norjaan ja Tanskaan. Pääosa SAK:n työjoukosta palasi Ruotsiin kesäkuussa, työnjohto ja erikois-ammattilaiset syyskuussa 1940.